Jobportal | Avoimet työpaikat

Mikä ihmeen huijarisyndrooma? Lue 7 vinkkiä sen taltuttamiseen!

Huijarisyndrooma käsitteenä

Ajatuksia ja tunteita, jotka kertovat meille, ettemme ole tarpeeksi hyviä, kyvykkäitä tai arvokkaita, kutsutaan yhteisesti huijarisyndroomaksi.

 

Vaikka huijarisyndrooma ei ole virallinen lääketieteellinen diagnoosi, on pelko siitä, että meidät paljastetaan huijareiksi, eräänlainen ahdistuksen muoto. Se voi muuttua todelliseksi häiriöksi, ja rajoittaa elämää monin tavoin – esimerkiksi vaikeuttamalla työnhakua, kommunikointia tai toimeen ryhtymistä.

 

Lyhyesti sanottuna huijarisyndroomasta kärsivä ihminen ei pysty näkemään itseään osaavana ja kykenevänä henkilönä, siitä huolimatta vaikka hän menestyisikin elämässään hyvin. Henkilö kokee olevansa epäpätevä ja petollinen, ikään kuin  “henkinen huijari”. Häntä vaivaa pelko, että hän paljastuu minä hetkenä hyvänsä, ja muut tajuavat ettei hän olekaan niin osaava ja fiksu kuin on luultu. Ilmiö on erityisen yleinen luovilla ja nopeasti kehittyvillä aloilla.

 

Huijarisyndrooman ominaispiirteitä

Me kaikki epäilemme itseämme joskus. Saatat siis miettiä, miltä huijarisyndrooma käytännössä tuntuu. Allaolevasta listasta voit tunnistaa huijarisyndrooman yleisimpiä piirteitä:

 

  • Itsensä arvostelu
  • Jatkuva pelko siitä, ettei täytä odotuksia
  • Oman työpanoksen aliarvioiminen
  • Epärealististen odotusten asettaminen
  • Ylisuorittaminen
  • Oman menestyksen sabotoiminen
  • Menestyksen liittäminen ulkoisiin tekijöihin
  • Burnout

Huijarisyndrooma on pohjimmiltaan tunne ja sitä on mahdollista työstää pienemmäksi, tai siitä voi jopa kokonaan päästä eroon. Lue alta vinkkejä tunteiden työstämiseen!

 

Vinkkejä huijarisyndrooman käsittelemiseen

Tunnista vahingolliset ajatukset

Pyri ymmärtämään sisäistä ääntäsi ja muovaamaan ajatusmaailmaasi. Ajattelun muovaaminen ei tarkoita ajattelun pakottamista väkisin uuteen asentoon, vaan muutos lähtee ensisijaisesti vahingollisten ajatusten tunnistamisesta, ja ymmärryksestä kuinka ajatukset vaikuttavat tunteisiin ja käyttäytymiseen.

 

Kerää todistusaineistoa

Tarkastele todistusaineistoa! Yksinkertaisen vertailun avulla voit saada perspektiiviä ajatuksiisi. Listaa esimerkiksi muistilapun toiselle puolelle ”Todisteet siitä, että olen riittämätön”, ja toiselle puolelle ”Todisteet siitä, että olen pätevä”. Luettelon avulla voit torjua huijarisyndroomaa keräämällä ja pohtimalla todisteita pätevyydestäsi.

 

Ole armeliaampi itsellesi

Harjoita myötätuntoa itseäsi kohtaan. Älä moiti itseäsi siitä, että tunnet itsesi huijariksi. Kun ymmärrät mistä epäilys ja riittämättömyys johtuvat, voit antaa itsellesi tunnustusta siitä miten pitkälle olet jo päässyt!

 

Keskity ajatusmaailmaasi

Keskity muovaamaan ajatusmaailmaasi kasvun ja kehityksen ympärille. Työura, ja elämä ylipäätään, on matka – edistyminen ja oppiminen eivät tapahdu ilman sen varrella olevia haasteita!

 

Pysäytä kehää kiertävät ajatukset

Kehää kiertävä asioiden märehtiminen, “ruminoiminen”, kulkee usein käsi kädessä huijarisyndrooman kanssa. Jos ajattelet jatkuvasti jotain epämukavuutta tai huolta, voi se aiheuttaa monia epämiellyttäviä vaikutuksia, kuten ahdistusta ja väsymystä. Mielen rauhoittamiseksi voit esimerkiksi puhua ystävälle tai kirjoittaa huolesi ylös – epätoivotut ajatukset eivät voi hallita sinua yhtä voimakkaasti jos pysäytät ne aloilleen.

 

Pyydä palautetta lähipiiriltä

Hyödynnä lähipiirisi apua huijariajatuksien hallitsemiseen! Ota tavaksi esimerkiksi palautteen kerääminen ihmisiltä joihin luotat ja keitä kunnioitat. Tieto siitä, että sinulla on lähde luotettavaan palautteeseen voi auttaa sinua päästämään irti sen miettimisestä mitä muut ajattelevat sinusta.

 

Ota avuksi meditaatio

Tee mindfulness-harjoituksia! Meditaatio, erityisesti mindfulness, on tehokas työkalu itsetietoisuuden vahvistamiseen. Kun kehitämme kykyämme havaita riittämättömyyden tunteita, saamme monia mahdollisuuksia ajatella tarkoituksellisesti toisin. 

 

 

Jos et ole vielä rekisteröitynyt Jobportaliin työnhakijaksi niin tee se nyt! Jobportalista löydät kaikki tuoreimmat työpaikat  – rekisteröidy here! Lue myös Jobportalin tips for a better job search, tai inspiroidu lisää blogiteksteistämme!